27 helmikuuta 2015

Ylimääräistä säätöä tässä kaivattiinkin

On hyvin mahdollista, että olin väärässä: lompakko on luultavasti sittenkin laatikossa M14 eikä M20 kuten alunperin arvelin... Joka tapauksessa siinä on Oslon tullinuuskijoilla naurussa pitelemistä maaliskuun puolivälin nurkilla, jos lompakko tulee vastaan. Pitäisiköhän täydentää pakkauslistoja, jotka lähetettiin paikalliselle huolintafirmalle?

No, maanantaina tai viimeistään tiistaina tulee ainakin toinen pankkikorteista. Kympin lisämaksulla sai pikatoimituksen. Kela-kortin toimitus kestää 3-4 viikkoa, mutta Itiksen toimistosta irtosi paperilappu, joka toimii korvikkeena esim. apteekeissa. Isompi juttu olikin se ajokortti. Kotimaan koukut pystyvät tsekkaamaan ajo-oikeuden järjestelmästä, mutta tämä ei varmasti toimi Huippiksilla yhtä näppärästi. Väliaikaisella ajokortilla voi ajella Pohjoismaissa ja sellaisen saa tietysti poliisiasemalta, kunhan ottaa mukaansa passin ja marssii paikalle tuoreen passikuvan kanssa. Passikuva ei ole välttämätön, mutta kuvan kanssa ei sitten tarvitse raahata passia todistamaan henkilöllisyyttään.

Helsingin poliisilaitoksen webbisivuilla sanotaan, että ruuhkaa on ja järkevintä on varata aika etukäteen. Ja ajanvarausjärjestelmän mukaan seuraava "vapaa aika" ajokorttiasioissa löytyykin jo huhtikuun puolelta... jep, jep...

Puutaloja, iso kirkko mutta ei Brunbergin myymälää eikä yhtään jonoa poliisiasemalla.

25 helmikuuta 2015

69 kollia ja rommia pullo!

Oletus oli, että laiva lähtisi vasta perjantaina, mutta eilen kuultiin, että se lähteekin tänään. Iltapäivällä.

Kuulema tällainen aikataulujen muuttuminen yllättäen on aivan normaalia laivaliikenteessä... Päivän myöhästyminen täällä tarkoittaisi noin kahden viikon lisämatka-aikaa kontille, koska kontin pitäisi siirtyä Oslossa Tromssaan menevään laivaan. Ja sitten tietysti Tromssassa Huippuvuorille menevään kolmanteen laivaan.

No, hieman ennen aamukahdeksaa Niemen kolmikko onnistui (ihme kyllä) ujuttamaan pienen kuorma-autonsa lähes oven eteen. Kaikki mukaan lähtevät astiat menivät laatikoihin sillä aikaa, kun sänkyä purettiin helpommin pakattaviksi osiksi. Syntetisaattorit, alttoviulu ja pölynimuri menivät tehokkaasti pakettiin. Joidenkin laatikoiden sisältöä piti hieman selittää ("köysiä?"), mutta melko tarkkaan kahden tunnin sisällä homma oli hoidettu. Muuttokoordinaattori soitti vielä myöhemmin iltapäivällä ja kertoi, että 69 laatikkoa oli ahdettu konttiin laivaan lastausta varten. Hyvä homma ja ammattimaisesti hoidettu tähän saakka.

Sinne menee...
Operaation jälkeen jäi oikeastaan vain kaksi asiaa mietityttämään:
  1. Miksi näyttää siltä, että kämppä on edelleen täynnä kamaa? Veivätkö muuttomiehet vain sängyn?
  2. Jäiköhän mun lompakko mahdollisesti Ospreyn pikkureppuun, joka on laatikossa (numero M20), joka on nyt kontissa, joka taas on jo laivassa, joka puolestaan on ehkä jo ohittanut Harmajan majakan...?
Rommipulloa ei sentään pakattu muuttolaatikoihin, joten kyllä tämä tästä vielä lutviutuu.

23 helmikuuta 2015

22 helmikuuta 2015

Lakimiehen vastaanotolla

Rättänää
Otetaan kalakukko ja korvataan muikut ja laardi mustikoilla. Tuloksena on mustikkakukko eli "rättänä". Tekeleen kyhännyt lakimies on tosin itse savolainen, joten voip olla vuan suattaapi olla olemattakii tai pikemminkii päen vastoin... Niin tai näin, paljon mustikoita ruiskuoren sisällä on hyvä idea.

Algoritmi rättänän valmistukseen (www.kotikokki.net)

21 helmikuuta 2015

Tyylikkyys ennen kaikkea

Kaapin pohjalta löytyi arktisen koiraeläimen häntä, joka päätyi Nooran untuvatakin hupun reunukseksi. Toivottavasti Longyearbyenissä on kylmää vielä maaliskuussa...

Älyttömän kuuma yhdistelmä hanhen untuvia ja luultavasti hopeaketun karvaa

20 helmikuuta 2015

Reilut kolmekymppiä

Meillä kummallakin on nyt runsaat 15 laatikkoa enemmän tai vähemmän pakattuna, joten kolmekymppiä on tullut täyteen. Mitä enemmän käyttää aikaa, niin sitä enemmän lähtee mukaan, koska "tää olis kiva" tai "kyllä mä vielä tätä käytän", joista etenkin jälkimmäinen on jo vuosien varrella osoitettu vääräksi. Arkistoista on taas löytynyt lisää nuotteja ja hieman mietityttää, pitäisikö varastoidut diat ottaa kuitenkin mukaan Huippiksille: siellähän on aivan varmasti aikaa iltaisin skannailla kuvia...

Turistikuva metrosta ja miljoonakaupungin ruuhkasta hiihtoloman aikaan.

Konttiin ei saa pakata mitään syötävää. Vaikka pari ideaa onkin jo tullut mieleen...

17 helmikuuta 2015

Pino kasvaa


Kotona Huippiksilla ladut eivät kulje keskellä metsää.
Auringon paisteeseen oli sunnuntaina suorastaan pakko lähteä, vaikka Noora kovasti vastustelikin. Testattiin Nurmijärven ladut: hieman jäiset ja kapeat, mutta oli sentään hyytävä tuuli.Porukkaa oli aika paljon, mutta Rajamäen kuntoladut olivat selvästi suosituimpia.

Niemi tulee keskiviikkona hakemaan laatikot ja pakkaa muutaman "hankalamman" tapauksen.Tuossa kohtaa häipyy myös oma sänky, jonka tapaamme sitten seuraavan kerran joskus huhtikuun puolivälin nurkilla. Toivottavasti.

Lähipiiristä ei löytynyt vuokraajaehdokkaita, joten otimme välittäjän avuksi. Kuulema tämän kokoinen luukku menee käytännössä aina ilman kalusteita. Huonekalutkin pitää siis saada pois paikan päältä. Hommaa riittää vielä.
Laatikoita kattoon saakka. Jep jep.

11 helmikuuta 2015

Laatikoita ja valintoja

Tarvitaanko kumisaappaita? Jos konttiin menevät kamat kuskataan satamaan helmikuun vikalla viikolla ja kamat on perillä huhtikuussa, niin lentomatkalle lähtevät tavarat täytyy myös valita nyt. Puuttuvat roinat hankitaan sitten lähikaupoista paikan päällä.

Yli kahden metrin mennään jo
Mielenkiintoinen yksityiskohta muuttotavaroiden tullauksesta Norjassa: ensinnäkin tarvitaan joku todistus Suomesta, jolla osoitetaan, että täällä on asuttu ainakin vuoden verran. Tällä ilmeisesti lisätään uskoa siihen, että roinat ovat meidän omaa käyttökamaa. Sitten norskit ovat erittäin kiinnostuneita siitä, onko meillä televisio (ei ole) tai DVD/Bluray-soittimia (tietokone?). Niin ja konttiin menevään muuttokuormaan ei saa pakata ruokaa, mausteita tai muuta sen sellaista. Nämä pitää siis kuskata lentokoneessa.
Nooran ensimmäisen matkalaukkukokeilun tuloksena tarvitaan vielä hieman kamojen optimointia. Vaaka näytti 24.5kg, jolla luultavasti pääsisi vielä SAS:in selvityksestä läpi. Painorajahan on 23kg, mutta onhan lisämaksut keksitty, jos ei muuten mahduta rajoihin.

09 helmikuuta 2015

Yks, kaks ja kolme...

Yllättävää kyllä, poliisilta ei saanutkaan sellaista paperia, josta olisi hyötyä norjalaisen aseluvan hankkimisessa. Lomake 11 "ulkomailla annettavaa ampuma-aseen (ja ampumatarvikkeiden) hankkimiseen oikeuttavaa lupaa varten" ei ollut se normaalisti (?) käytettävä lomake. Sinänsä sain ihan hyvää palvelua, vaikka passittivatkin seuraavaksi Oikeusrekisterikeskukseen. Täytin webbilomakkeen ja sieltä tuli sitten parissa päivässä leimalla varustettu paperilappu, jonka mukaan minulla ei ole merkintöjä Suomen rikosrekisterissä. Näppärästi tämä oli todettu samaan hengenvetoon på svenska ja in English. Lasku (12€) tulee erikseen, mutta ei ole ainakaan vielä näkynyt.

Sitten ei auttanut muuta kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Kirjoja tarvitaan mukaan riittävästi mutta ei liikaa. Lähtijöiden listalla lähinnä hyödyllistä ammattikirjallisuutta. Kiipeilyoppat tulee erikseen myöhemmin: niitä ei karsita ainakaan Norjan osalta yhtään.
Kesällä pitäisi kuulema rakentaa jotain SuperDARN-tutkaa, tästä kirjasta voi siis olla hyötyä.
 "Raksalla" olikin sitten hieman enemmän pohdittavaa. Työkaluja, mittareita ja muuta meni mukavasti yhteen laatikkoon, mutta toinen mokoma tulee vielä. Kuulema observatoriolla ( http://kho.unis.no) on erittäin huono kolvi, joten Weller lähtee mukaan, jotta voi iltaisin puuhailla jääkarhukarkoitinta tai muuta sellaista.

Laatikon sisällysluettelo on lyhyt: sekalaista

Kolme ekaa lodjua. 47 jäljellä.


07 helmikuuta 2015

15 päivää pakkaamista alkaa nyt

Aika pitkään jouduttiin sumplimaan sitä, miten muuttotavarat saadaan nk. "täältä sinne". Perusajatus on yksinkertainen: kamat konttiin ja kontti laivaan. Vain yksi (!) firma onnistui tässä lähes kokonaan: Niemi pakkaa, ahtaa ja kuljetuttaa kontin täältä Longyearbyenin satamaan. Sitten tarvitaan vielä paikallinen firma, joka kuskaa satamasta uuteen kämppän. Firman nimi on hauskasti Pole Position Logistics.

Laiva lähtee Helsingistä helmikuun viimeisellä viikolla kohti Osloa. Oslosta matka jatkuu Tromssan kautta Longyearbyeniin, jossa kontin pitäisi sitten olla perillä noin 13. huhtikuuta. Aikaisemminkin olisi saanut rahdin perille, mutta sitten olisi tullut lisämaksu jäänmurtajasta...

30 keskikokoista ja 20 pientä (tyhjää) laatikkoa odottaa pakkaajia