Täällä tuuli kuljettaa irtolunta paikasta toiseen ja tuiskuttaa erityisesti pitkin laaksoa ajotien yli. Pimeys ja olematon näkyvyys maanpinnalla tekee autolla ajamisesta jännää, mutta se on sentään suhteellisen helppoa. Siis kunhan vain malttaa ajaa tavallista hitaammin aurausmerkiltä toiselle. Laakson pohjalla olevan "päätien" kummallakin puolella on onneksi hyvät aurausmerkit. Tämän lisäksi heijastimet on erittäin fiksusti erivärisiä: samaa väriä on tietysti vain tien samalla puolella.
Tunturiylängöllä aurausmerkkejä ei juurikaan ole missään muualla kuin reitillä observatoriolle. Uusi tutka on kaikesta sivussa ylängön keskellä ja eilisen päivät jälkiä ei aina välttämättä tänään enää näy. Ratkaisu on veneilyyn tarkoitettu GPS, jonka avulla kurssia korjataan kohti seuraavaa reittipistettä. Pitäisköhän hommata sumutorvi kans...
We don't get much snow up here in Svalbard, but whatever snow comes down will be re-located by the strong winds. When the air between ground level and two meters is full of flying snow, moving in the outdoors becomes "interesting". The main roads outside of Longyearbyen have excellent marker poles with reflectors every 10 meters or so on both sides of the road. Some clever chap has even thought about using different reflector colours on each side. On the radar plateau up on Breinosa, there are no landmarks nor lights. So, we simply use GPS and correct the course by following waypoints (marked when the visibility was good).
 |
| Onneksi on lääniä, missä ajaa / "Requesting IFR clearance.." |
